torstai 28. huhtikuuta 2011

Pentulaatikossa on kissamuumio!



250411 Eikun se onkin rentoutuva Into Konrad. Huh.

  Kevät! Kohta sireenin lehdet puhkeavat. Saa nähdä kukkiiko pensas tänä vuonna. Viime vuonna se teki yhden pienen kukan sen jälkeen kun uhkasin kaivaa sen maasta ja kierrättää kompostiin. Minusta 7 vuotta on aivan riittävä pitkä aika odottaa, että pihasyreeni suvaitsisi kukkia.

Krookukset ovat sen sijaan paljon luotettavampia kukkijoita.

Yksi suosikeistani. Prins Claus.
                                                          


Myös Fiona pääsi nuuskimaan ulkoilmaa.
                                              
                                        

Ja testaamaan uusia tuolinpäällisiä.
                                                         


Huugo keskittyi puunaamaan turkkiaan kevätkuntoon.
                                              

The wet look.
                                               

Fiona tarkasti myös uudet kukkapenkin reunusnauhat.
                                              
                                                  

Ulkoilun jälkeen maistuukin välipala.            
                                   Pentulaatikossa:
   Pentujen takatassut alkavat jo pitää paremmin.
                                            

  Ja päätäkin jaksaa jo pitää pystyssä.
                                             
                                                   
"Kello on kuusi ja valtakunnassa kaikki hyvin."
                                           
Manikyyritaidot on hyvä opetella nuorena.
Tyytyväinen perhe.
                                           

Vielä vähän iltaliikuntaa:


Treenisessio Huugon kanssa virkistää.
Ja illan päätteeksi voi metsästää vielä ötököitä.

Muutto

Pentupesän tähystyskoroke


240411 Fionaa alkaa huolestua pentujen lisääntyvä liikkuminen ja vaisto ohjaa yrittämään leirin siirtämistä makuuhuoneen vaatekaappiin. Korkealaitaisempi pentulaatikko teddyvuorella saa kuitenkin emon levollisemmaksi. Voi ottaa kunnon ettoset.
Kieli hampaiden välissä nukkuminen on päivä trendi.

                                

Pentupyramidi uudessa pesässä.

Poikkeama värijärjestyksestä.
                                            

Hanneksen päivä



230411 Hannes ottaa takaisin myöhäistä silmien aukeamistaan tehokkaalla ympäristön tutkailulla.

"Mitäs tämä on?"
                                    
"Entäs tämä?"
"Mihinkäs tämä vie?"

"Bright light! Bright light!"

Vaaleat ottavat rauhallisemmin.
                                                   

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Koulintaa


                                                

220411 Pääsiäisenä on aikaa koulia taimitarhaa. Esikasvatettavia lajeja on kertynyt tänä vuonna noin 120 - tomaatit ja unikot kasvavat jo ulos purkeistaan. Avustajakissa Fiona on asiantuntijahortonomin roolissa. Pennut osaavat ryömiä häntä pystyssä!
                                                




                                              
Myös puutarhatuolien tulevien pehmusteiden superlonit täytyy testata Inspector number 1:sen vanavedessä. Vanhempi tarkastaja ei erityisesti innostu nuoremman kolleegan virkaintoisuudesta.
                                      
Mitäs täällä onkaan?

Hmm. Aika kiva istuskella. Vähän nafti kahdelle.


Ruskeat pennut joutuvat taas tyynyiksi.

Seelian hurmaava sääriojennus.

Pienemmät ovat hyviä tyynyjä, ei tule niska kipeäksi.
Onkohan viirusommitelma alustan reunuksen inspiroima?
                                                                   

Pääsiäinen ja pajunkissoja

Mr Hannes




Ms. Kolumbus
             








210411 Juhlapyhinä kuuluu syödä ja nukkua.

Mr. Into
Ms. Seelia


Nukkuma-asentorepertuaari on karttunut rutkasti:

a) orava-asento

b) kuono tassuissa perusasento

c) ruskea ruskealla

d) poskiasento kaverin kyljellä

e) kylkisento kasassa



f) päätä ja häntää

g) Into tyynynä

h) syvä uni

i) kylkiasento suorin vartaloin


j) hajasijoitus

k) T-malli



l) kynsiunet
"Herätys!"
                                             
Aamupörrö,

haukotus,

venytys,

ja sommitelman -
                                             
-uudelleenjärjestys.



Fionaa sen sijaan tylsistää paikallaan nököttäminen pentulaatikossa, leikki se kissan virkeänä pitää!

 

Erävoitto!