sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Yksi on poissa joukosta

Kiireet, remontti ja tauko kasvatuksessa ovat saaneet pitkän välin bloggaukseen. Uuden vuoden kunniaksi olen päättänyt taas aloittaa.

Ensimmäiseksi täytyy kertoa surulliset uutiset.  Tänä vuonna joulu on Burmahurmalassa tavanomaisempaa hiljaisempi. Seelia, ketteryyden ja uteliaisuuden perikuva ei ollut kiipeilemässä kuuseen ja tarkastamassa jokaista välivaihetta aikaisempien vuosien tapaan.

Seelia lempijoulupuuhissaan.
Seelia menehtyi keväällä rauhoituksen yhteydessä äkilliseen keuhkoödeemaan. Rauhoitukseen käytettiin samaa ainetta ja annostusta kuin mitä Seelialle on annettu aikaisemminkin ilman ongelmaa. Lääkärin mukaan joskus vain käy näin. Ruumiinavauksessakaan ei löytynyt selittävää syytä.

Seelia oli ilonamme neljä vuotta. Muut kissat etsivät ja kaipasivat Seeliaa aluksi, mutta ovat nyt tottuneet pienempään laumaan.

Burmat pääsivät edustamaan rotuaan myös Voi Hyvin-lehden juttuun.


Hyviä metsästysmatkoja Seelialle! 

Ensimmäisen oman kasvatin ja periaatteessa terveen kissan menettäminen on ollut yllättävän kova paikka. Seelia oli suuri persoona, jonka jättämä aukko tuntuu yhä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti